Takana ennätyksellinen turvallinen moottoripyöräilyvuosi – vain 12 menehtyi onnettomuuksissa


Liikenneturva tiedottaa, että vuonna 2017 Suomessa menehtyi ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä vain 12 motoristia, mikä neljännes vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Hyvä suuntaus tilastoissa on jatkunut jo pitkään. Rekisteröityjen moottoripyörien määrä on tuplaantunut siitä, kun viimeksi tilastoitiin yhtä pieni lukema menehtyneitä motoristeja vuodessa. Kymmenessä vuodessa määrä on laskenut alle puoleen. Sama suuntaus jatkuu myös loukkaantuneiden kohdalla. Edellisestä vuodesta loukkaantuneiden määrä laski kahdeksalla prosentilla ja kymmenessä vuodessa laskua on ilahduttavat 40 prosenttia.

Vuoden 2017 ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä kuolleet ja loukkaantuneet:

Menehtyneitä motoristeja yhteensä 12
– joista miehiä 11 ja 1 nainen
– menehtyneistä nuoria (15-24v) oli 58 prosenttia.
– kuolemaan johtaneista moottoripyöräonnettomuuksista kolmasosa oli ulosajoja ja neljäsosa kohtaamisonnettomuuksia.

Loukkaantuneita motoristeja yhteensä 392, joista
– 344 miehiä ja 48 naisia
– 43 % nuoria
– neljäsosa ulosajo-onnettomuuksia ja viidesosa saman ajosuunnan onnettomuuksia

Kaikista tieliikenteessä menehtyneistä ja loukkaantuneista seitsemän prosenttia oli motoristeja.

– Kun tarkastellaan moottoripyöräilijöiden kuolemia ja loukkaantumisia, viimeksi olimme näin hyvällä tasolla vuosituhannen vaihteessa. Siitä moottoripyöräkanta on yli kaksinkertaistunut. Motoristin turvallisuuteen vaikuttavat pitkälti omat valinnat ja vaikuttaakin siltä, että teillä kulkee valveutunutta moottoripyöräilijäkansaa. Suunta ainakin on hyvä, kommentoi Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.